Kuva: Barbro Näse copyright 2008, Päivittämistä meneillään

 

The Gottman Institute (Seattle, U.S.A.) on yli kolmekymmentä vuotta tehnyt parisuhteista tutkimuksia. Useita tuhansia pareja on osallistunut haastatteluihin joissa tutkijat erityisesti ovat kiinnittäneet huomiota tekijöihin jotka parien mielestä ovat tukeneet parisuhdetta ja edistäneet sen hyvinvointia. Näin on saatu selville terveen ja hyvinvoivan parisuhteen tunnusmerkkejä: terveen parisuhteen 7 kultaista sääntöä. Ne esitetään tässä lyhyesti.


Terveen parisuhteen 7 kultaista sääntöä

1. ”Rakkauskarttojen” käyttäminen. Kumpikin ”päivittää” tietonsa siitä, mitä toisen elämässä tapahtuu. Parisuhteen osapuolet ovat esimerkiksi tietoisia siitä, mikä toista tällä hetkellä huolestuttaa.

2. Kumpikin kohtelee toista hyvin, kauniisti ja huomioivasti. Moni saattaa luulla, että juuri parisuhteessa saa löysäillä ja käyttäytyä sen mukaan, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, osoittamatta toiselle samaa huomiota ja kunnioitusta kuin esimerkiksi työpaikalla olevia ihmisiä kohtaan. Mutta myös parisuhteessa on tärkeää käyttäytyä kunnolla ja ”olla ihmisiksi” toista kohtaan.

3. Parisuhteen osapuolet kääntyvät toistensa puoleen ja ovat kiinnostuneita toisistaan. Jos toinen on esim. väsynyt ja surullinen tai iloinen ja innostunut, toinen kuuntelee häntä ja on kiinnostunut hänen kokemuksistaan. Tähän voi lisätä, että on tärkeää kiinnittää huomiota arjen tapahtumiin ja huomioida myös silloin toinen osapuoli. Aamu on tällainen tapahtuma, kuten myös töihin tai jonnekin muualle meneminen, kotiin tuleminen on myös tapahtuma sekä nukkumaan meneminen. On tärkeää sanoa ”huomenta”, ”hei!” kun lähtee ja ”hei!” kun tulee kotiin ja ”hyvää yötä” kun menee nukkumaan.

4. Parisuhteen osapuolet näkevät toisensa enemmän myönteisessä kuin kielteisessä valossa. Muiden ihmisten seurassa toisesta osapuolesta puhutaan positiiviseen sävyyn.

5. Konflikteja käsitellään niin, että niistä ei tule loukkaavia tai tuhoisia. Riidellä voi hyvällä, rakentavalla ja turvallisella tavalla. Ymmärretään mistä kannattaa riidellä ja minkä asian voi perustellusti jättää ratkaisematta.

6. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä.

7. Jaetaan merkitsevät asiat. Toisin sanoen kumpikin pitää tärkeänä sitä, mikä on toiselle tärkeää, merkityksellistä ja arvokasta.

Kuva: Barbro Näse, 2008, Ballade, Purple Passion Duo, Abba ja Allegretto.