Kriisit kuuluvat elämään.

Hakekaa kriiseissä apua.

Se on vahvuutta.

 

Tässä reseptissä käsitellään lähestymistapaa elämän eri kriiseihin. Kriisissä on kyse ajautumisesta sellaiseen tilanteeseen, jossa omat kokemukset ja taidot eivät riitä vaikeuksien käsittelyyn. Näin tapahtuu, kun joutuu yllättävien ja odottamattomien tapahtumien, kuten esimerkiksi onnettomuuden, läheisen menetyksen, työttömäksi joutumisen tai väkivallalle altistumisen, keskelle. Mutta se voi käsitellä myös aikaa, jolloin elämässä täytyy ottaa uusi suunta ja tehdä ratkaisevia päätöksiä. Siinä voi olla kyse esimerkiksi kotoa poismuuttamisesta, opiskelujen aloittamisesta, rakkaan kanssa yhteen muuttamisesta, lasten saamisesta tai eläkkeelle jäämisestä.

 

Jo pitkään on vallinnut käsitys siitä, millainen tyypillinen suomalainen on. Suomalainen mies tai nainen nähdään vahvana ja hiljaisena, sellaisena, jolla on ”sisua” – ominaisuutta, jota ei voi kääntää muille kielille. Suomalaisessa merkityksessä vahvuus nähdään ominaisuutena, jonka syntyessään joko saa tai ei saa. Kuvaan suomalaisista, sekä yksilöinä että kansana, kuuluu näkemys siitä, että ”me” olemme sellaisia, jotka sisulla ja kovalla työllä olemme saaneet rakennettua maamme uudelleen kovien sotavuosien jälkeen. Me olemme – tämän kansallisen minäkuvan mukaan – onnistuneet aivan omillamme ilman ulkopuolista apua. Siksi me yhä jatkamme ainoastaan omista asioistamme huolehtimista ja korkeintaan annamme neuvoja niille, jotka ovat heikompia kuin me.

Tämä kuva tyypillisestä suomalaisesta sekä urheasta ja kunniallisesta pienestä maasta on sekä yksinkertaistettu että monilta osin epätosi. ”Me” emme selvinneet vaikeista vuosista ilman apua. Kun katsoo Suomen lähihistoriaa, näyttäytyy myös toisenlainen kuva. Suomi itse asiassa otti vastaan apua ulkopuolelta avustuslähetysten ja hätälainan muodossa. Suuri määrä suomalaisia etsi parempaa elämää ulkomailta.

 

Käsitys siitä, että vahvuus on synnynnäinen ominaisuus, on saanut uusia ulottuvuuksia länsimaisesta, ennen kaikkea amerikkalaisesta näkemyksestä menestykseen. Kuka tahansa voi onnistua, kunhan vain työskentelee tarpeeksi ahkerasti. Hän, joka epäonnistuu, ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vahva, ja epäonnistuminen on hänen oma vikansa.

Tutkimus kriiseistä palautumisesta ei tue kuvaa siitä, että he, jotka ovat yksin, ovat vahvoja. Tätä kuvaa eivät tue myöskään heidän vaikeina aikoina kohtaamansa elämänkokemukset, jolloin he ovat hakeneet ja saaneet apua. Sen sijaan, että puhuttaisiin vahvuudesta, kun on kyse traumaattisen tapahtuman käsittelystä, on yhä enemmän alettu käyttää käsitettä resilienssi. Se tarkoittaa palautumiskykyä: kokemusta siitä, että on kehittynyt kriisin aikana ja kokemusta siitä, että on tullut vahvemmaksi vaikeuksien kautta. Käsitettä resilienssi käytetään kontekstin ja vuorovaikutuksen näkyväksi tekemiseen. Keskittyminen resilienssiin vahvuuden sijaan nostaa esiin lähiympäristön, perheen ja ystävien merkityksen palautumiselle.

 

Yksinäinen ja omavarainen ei ole vahva, varsinkaan pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä ideat vahvasta yksilöstä, joka menestyy, kukoistavat, kuten kukoistavat myös ideat urheasta ja omavaraisesta kansasta, jonka ei tarvitse välittää ympäröivästä maailmasta. Nämä ideat ovat vahingollisia ja lyhytnäköisiä. Sen sijaan on vahvuutta hakea apua, kun omat resurssit eivät riitä. Kriisit eivät ole ainoastaan negatiivisia ja haitallisia, ne antavat myös mahdollisuuksia ajatella uusin tavoin, muuttua ja kypsyä.

 

Ann-Sofi Storbacka

Perheneuvoja